Minulta kysyttiin eilen, että: ”Janna, kun sinä olet aina noin iloinen ja luot positiivista ilmapiiriä ympärilläsi, niin koetko koskaan painetta siitä?”
Vastaukseni tuli suoraan sydämestäni: En.
Selitin kysyjälle, että en koe painetta positiivisena olemisesta, koska se on sitä, kuka minä aidosti olen. En esitä olevani iloinen enkä pakota itseäni olemaan positiivinen – se on kuka minä olen. Positiivisuus tulee minulta yrittämättä. Enkä koskaan ajattele, että minun tulisi olla jotain, mitä en aidosti ole. Minulla ei ole tarvetta tehdä vaikutusta kehenkään. Ihmiset, jotka tykkäävät minusta tällaisena, pysyvät rinnallani. Ihmiset, jotka eivät tykkää minusta tällaisena.. no, heillä ei ollut väliä muutenkaan missään vaiheessa.
Sinun ei tarvitse mielistellä ketään. Se, kenellä on aidosti väliä, olet sinä itse. Varmista, että sinulla on hyvä olla itsesi kanssa.
Seuraava kysymys oli, että: ”Oletko aina ollut noin positiivinen?”
Tähänkin vastasin: En.
Kerroin, etten todellakaan ole ollut aina näin positiivinen. Minäkin olen kokenut elämäni aikana haasteita. Elämä ei ole aina ollut ruusujen ihastelemista – välillä ne piikitkin ovat pistäneet. Mutta juuri ne haasteet ovat tehneet minusta vahvan. Ilman haasteita ei sinusta voi tulla koskaan vahvaa. Ilman pahaa et koskaan osaa kunnolla arvostaa hyvää. Haasteet elämässä ovat niitä, jotka opettavat meitä löytämään oman sisäisen vahvuutemme.
”Okei, eli et ole aina ollut noin positiivinen. Miten sitten nyt olet noin positiivinen ja elämäniloinen?”
Se vaatii työtä. Paljon työtä. Se vaatii sitä, että opit tuntemaan itsesi – hyvässä ja pahassa. Se vaatii sitä, että opit rakastamaan itseäsi, myös sitä keskeneräistä ja rikkinäistä itseäsi.
Moni ihminen odottaa, että: ”Sitten kun…”
”Sitten kun olen laihempi, sitten rakastan itseäni.”
”Sitten kun hiukseni ovat pidemmät ja ihoni paremmassa kunnossa, sitten rakastan itseäni.”
”Sitten kun löydän puolison…”
”Sitten kun tienaan 20 000 € kuukaudessa…”
Tiedätkö mitä? ”Sitten kun” ei välttämättä koskaan toteudu. Tai sitten se toteutuu vasta 20 vuoden päästä. Aiotko oikeasti viettää vuosia elämästäsi inhoten jotain itsessäsi vain todetaksesi, että saavuttamasi asia ei saanutkaan sinua rakastumaan itseesi?
Fakta on se, että jos et osaa rakastaa itseäsi keskeneräisenä, et tule koskaan oikeasti rakastamaan itseäsi. Miksikö? Koska me emme ole koskaan valmiita. Tulemme aina olemaan keskeneräisiä eikä se ole missään nimessä huono asia. Se tarkoittaa, että sinä voit joka päivä kehittää itseäsi ja luoda itsestäsi juuri sellaisen kuin haluat olla. Sinä olet ainutlaatuinen luomus tällä maapallolla. Pyri näkemään ainutlaatuisuutesi voimavarana – supervoimanasi.
Tällä haluan tuoda esille sen, että kuka tahansa voi tehdä muutoksen elämässään. Minä, kuten sinä ja kuten ihmiset ympärilläsi – me olemme ihan tavallisia ihmisiä. Meille on annettu erilaiset kortit elämäämme, mutta voimme silti vaikuttaa siihen, miten niillä pelaamme.
Haluatko tehdä muutoksen itsesi kanssa? Pystyt siihen. Haluatko muuttaa elämäsi? Pystyt siihen.
Yleensä ainoat (ja pahimmat) rajoitteet ovat meidän omassa mielessämme. Se hiljainen ääni siellä pääsi sisällä, joka kuiskaa: ”Ei kannata edes yrittää, et kuitenkaan pysty”. Tai se ääni, joka kuiskaa, että: ”Se ei ole mahdollista”.
Says who? Mietippä tätä: 100 vuotta sitten pidettiin mahdottomana, että voisimme keskustella kasvotusten jonkun kanssa toiselta puolelta maapalloa – ja nyt meillä on käytössämme FaceTime, WhatsApp, Teams, Zoom… Voit ottaa puhelimesi ja soittaa vaikka heti jollekin toiselle puolelle maapalloa ja nähdä hänet reaaliaikaisesti.
100 vuotta sitten pidettiin mahdottomana, että avaruuteen voisi matkustaa. Mitä tapahtui vuonna 1969? Ihminen kävi kuussa.
Asiat, joita ihminen pitää nyt mahdottomana, voivat olla mahdollisia vuosien päästä. Miksi siis rajoittaisit mieltäsi ajattelemalla, että ajattelisit asioiden olevan mahdottomia? Mihin suuntaan veisitkään elämääsi, jos uskaltaisit uskoa unelmiesi olevan mahdollisia? Miten eläisitkään elämäsi, jos eläisit sen aidosti sellaisena, jollainen haluat olla?
Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että rajoitteiden purkaminen omasta mielestään on saanut minut heräämään joka aamu kiitollisena uuteen päivään. Tulevaisuus on kirkas, ja keskeneräinen minä rakastaa jokaista päivää, jota elän omana itsenäni.