”En minä kehtaa. Mitä muut ajattelisi?”

Onko tuttu ajatus? Minulle ainakin on.

Vuosia kärsin ajatuksieni vankilasta, jossa rajoitteena oli pelko. Pelko siitä, mitä muut ajattelevat minusta. Pelko siitä, että tulisin arvostelluksi ja pelko siitä, että minulle naurettaisiin. Yksi isoimmista peloistani oli itseni nolaaminen.

Miksi? Koska en rakastanut itseäni. En hyväksynyt itseäni tällaisena kuin olen. Minussa oli aukkoja, joiden luulin parantuvan muiden hyväksynnällä. Kuinka väärässä olinkaan…

Rakastan tätä ajatusta:
100 vuotta eteenpäin joku muu asuu talossasi, istuu sinun nahkasohvallasi ja käyttää sinun vaatteitasi. Tietämättä, että sinä olet koskaan edes ollut elossa.
Miksi sinun pitäisi yrittää miellyttää muita ihmisiä, kun loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä? Miksi sinun tulisi ottaa itseesi ihmisten mielipiteitä, jotka eivät edes elä elämääsi kanssasi?

Jatketaan samaa ajatusleikkiä vielä hieman pidemmälle:
Mieti 100 vuotta taaksepäin. Keitä ihmisiä muistat vuodelta 1926? Oletko kuullut tarinaa kenestäkään heistä, että ”Joo se Rosa käytti aina niin järkyttävän värisiä vaattteita”. ”Jarno leikkasi hiuksensa niin rumasti, että luulin hänellä olleen potta päässä”. ”Paula nauroi liian äänekkäästi”. ”Kalle puhui aina niin isoista unelmistaan, että kaikki pitivät häntä vähän hassuna.”

Veikkaan, ettet ole kuullut samantapaisia tarinoita heistä. Minulla ei ole hajuakaan esimerkiksi ukkini vanhemmista, heidän menneisyydestään tai heidän elämästään. Käyttikö isomummoni liian värikkäitä vaatteita? En osaa sanoa. Onko sillä enää mitään väliä? Ei todellakaan.

Asiat, joita ihmiset sinusta sanovat tässä hetkessä voivat tuntua pahalta hetken. Siinä ei ole mitään väärää, tarkoitus ei ole kylmettää omia tunteitaan. Tarkoitus on opetella hyväksymään se tosiasia, että sinun ei tarvitse peitellä aitoa itseäsi toisten ihmisten takia. Tämä on sinun elämäsi. Sinun ainutlaatuinen mahdollisuutesi luoda elämästäsi sellainen, mitä haluat sen olevan. Jos pidättäydyt mielesi vankilassa muiden ihmisten takia, he voittavat, et sinä.

”No Janna, mitä sinä teit, että pääsit eroon noista tunteista?”

Aloin keskittymään itseeni enemmän. Siihen, että alan hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen. Tiedostan, että en ole koskaan valmis ja haluan kehittää itseäni koko elämäni ajan. Mutta opin sen, että hyväksyäksesi itsesi, sinun ei tarvitse olla valmis. Jos odotat sitä, että olet valmis, tulet odottamaan koko elämäsi. Aloita itsesi hyväksyminen nyt. Pienillä askelilla, kuten yrittämällä vaihtaa negatiivisia ajatuksia itsestäsi positiiviseksi.
Et pidä korvistasi? Pidätkö siitä, että pystyt kuuntelemaan niillä äitisi lukemaa iltasatua?
Et pidä mahamakkaroistasi? Pidätkö siitä, että sinulla on mahdollisuus valmistaa haluamaasi ruokaa, eikä nähdä nälkää?
Et pidä naurustasi? Pidätkö siitä, että elämässäsi on iloa ja pääset jakamaan sitä muiden kanssa?

Minä lupaan sinulle, että kun alat aidosti hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet, vapaudut mielesi vankilasta. Tulet arvostamaan itseäsi niin paljon, ettei muiden ilkeillä kommenteilla ole sinulle enää mitään painoarvoa.
Et pidä minusta? Miksi sinun pitäisikään pitää? En ole täällä pyytämässä sinulta hyväksyntää. Olen täällä elämässä omaa elämääni, ja olen täällä tekemässä sen omalla tavallani.