Istuin viereesi huoneessa täynnä tuntemattomia kasvoja. Käännyit puoleeni ja otit kädestäni hellästi kii. Silmämme kohtasivat toisensa, ja hetken aikaa huoneessa olimme vain me kaksi. Suupielesi kääntyivät hentoon hymyyn, ja kysyit:
”Kuinka sinä voit, kultaseni?”

Hetken olin vain hiljaa. Katsoin, kuinka silmäsi nurkassa olevat rypyt painuivat kasaan hymyillessäsi. Tuon hymyn olen nähnyt monta kertaa, ja jokainen kerta se on luonut tunteen lämmöstä.

”Olen hieman hukassa. Olen hukassa omien ajatusteni seassa, kuin laiva ilman satamaa. Olen yrittänyt saada niistä kiinni, yrittänyt löytää sataman, mutta ajatukseni lipsuvat otteestani. Kuka minä olen? Mitä minä teen täällä? Minulle on suotu tämä elämä, mitä haluan tehdä sillä? Näitä minä mietin, ja mietin, ja mietin, kunnes olen jo niin kaukana merellä, etten näe minne mennä.”

Katseestasi huokui ymmärrys. Silmäsi olivat nähneet 86 vuotesi aikana jo paljon. Asetit toisen kätesi kämmenelleni ja hymyilit.

”Tiedätkö miten ennen vanhaan suunnistettiin merellä? Käyttäen apuna ympäristöä: luontoa, tähtiä ja aurinkoa. Kun olet keskellä merta, katso ympärillesi, ja löydät vastaukset.
Se hetki, jossa nyt olet, on tärkein hetki elämässäsi. Älä yritä pakottaa itseäsi elämään tulevassa. Älä yritä pakottaa itseäsi löytämään kaikkia vastauksia. Pysähdy, tarkastele ympäristöäsi, tutustu paremmin itseesi ja anna vastauksien tulla luoksesi.”

Katseeni putosi kohti lattiaa ja huokaisin syvään. Nostit hennosti leukani ylös, ja katseemme kietoutuivat taas toisiinsa.

”Kultaseni. Minä olen ollut sinun tilanteessasi. Olen ollut ajatusteni vietävänä, ilman päämäärää. Tunteesi eivät ole vääriä, vaan ne kuuluvat tähän hetkeen elämässäsi. Haluan sinun kuitenkin ymmärtävän, että sinä olet turvassa. Pääset satamaan, vaikkei sinulla olisi suoraa navigointia sinne.
Se elämässä juuri onkin upeinta. Seilaat merellä, tuntemattomana seuraavasta. Välillä saatat lukea tähtiä väärin ja seilata toiseen suuntaan. Luota kuitenkin minuun, kun sanon tämän: se ei ole väärä suunta. Meidän on tarkoituskin elämässä kokea ja oppia. Miten me pystyisimme oppimaan, jos kulkisimme vain yhtä, valmiiksi navigoitua reittiä, suoraan päämääräämme?
Emme tekisi virheitä, joista oppia. Emme kokisi uusia asioita, jotka antavat meille erilaisia näkökulmia. Meiltä riistettäisiin mahdollisuus kesken matkan vaihtaa suuntaamme täysin. Ole kiitollinen siitä hetkestä, jossa tällä hetkellä olet elämässäsi. Sinulla on mahdollisuus kokea, nähdä ja elää. Sinulla on mahdollisuus halutessasi muuttaa suuntaasi ja valita kokonaan toisin.”

Hartiani alkoivat rentoutua kuunnellessani lempää puhettasi. Laitoit kätemme vierekkäin. Kätesi iho oli hento ja kantoi jälkensä menneistä vuosista.

”Katsos, joku päivä tulet olemaan yhtä vanha ja ryppyinen kuin minä,” sanoit ja naurahdit.
”Silloin ymmärrät, mitä kauneus on kaaoksessa. Kun kaikki on epävarmaa, yksi asia on varma: olet elossa. Ja niin kauan kuin olet elossa, sinulla on mahdollisuus. Mahdollisuus kokea tämä yksi elämä siten, että näinkin vielä ryppyisenä ja vanhana muistelet mennyttä aikaa rakkaudella. Rakkaus on sitä, että hyväksyy. Hyväksy itsesi ja hyväksy se hetki, jossa nyt olet. Hyväksynnän kautta sielusi täyttyy levollisuudella, ja elämäsi rakkaudella.”

Siirsit kätesi takaisin kämmenelleni, katsoit suoraan silmiini ja sanoit:
”Elämä ei ole arvoitus ratkaistavaksi, vaan kokemus elettäväksi.”