Makasin kaksi tuntia olohuoneeni lattialla, kunnes otin puhelimeni käteeni ja kirjoitin ystävälleni: ”minun täytyy nyt avautua…”

Kerroin hänelle, miten tänään omakuvani on ollut erittäin tuomitseva. Miten tänään peilikuvani on näyttänyt takaisin pelkkää keskisormea. Molemmilla käsillä.

Makasin kaksi tuntia lattialla miettien, miksi näytän tältä.

Minulta on kysytty monesti, että onko minulla ikinä ongelmia omakuvani kanssa.

Jos näet minut kävelemässä kadulla, näet naisen, joka kävelee itsevarmasti. Jos näet valokuvani, näet kauniin nuoren naisen. Jos luet kuvatekstejäni, huomaat niissä elämäniloisen asenteen. Olen kaikkea tätä. Olen itsevarma, rakastan itseäni koko sydämestäni ja näen jokaisen päivän lahjana. Silti vastaus on kyllä. Myös minulla on ajoittain ongelmia omakuvani kanssa. Kuten varmasti monella muullakin.

Kerroin ystävälleni, että olin kaksi tuntia koittanut tehdä lähtöä salille, mutten päässyt ovesta ulos. Joka kerta, kun katsoin peiliin, minua tuijotti takaisin neiti arvostelija. Hänen tehtävänsä oli löytää peilikuvastani ne yksityiskohdat, jotka tänään eivät tuntuneet hyvältä. ”Mmm, vatsasi pömpöttää. Olet tainnut lihoa pari kiloa”, ”Uff, oletko varma, että oikeasti pesit hiuksesi eilen?”, ”Onko tuo finni naamassasi? Näyttää aika isolta.”

Ja tässä on ehkä koko jutun ydin: kehoni ei ollut tänään sen erilaisempi kuin eilen. Minä vain katsoin sitä eri silmin.

Rehellisesti sanottuna peilistäni ei yleensä tuijota takaisin näin ankara arvostelija. Yleensä siellä on vastassa hymyilevä ja ihaileva kaunotar, joka enemmänkin ylistää kuin alistaa. Sama peili. Sama keho. Vain erilainen katse.

Kahden tunnin makoilun jälkeen päätin, että nyt riittää. Nousin ylös, puin salivaatteet päälle ja astuin ulos ovesta.

Mikään tuntemani tunne ei ole väärä, väheksyttävä tai arvoani vähentävä. Voin rakastaa itseäni koko sydämestäni ja silti joskus katsoa itseäni ilman ruusunpunaisia laseja. Mutta ehkä kyse ei aina olekaan siitä, miltä näytän. Ehkä joskus kyse on siitä, millä silmillä katson itseäni.

Tällaisissa tilanteissa minua aina auttaa se, että kun huomaan jonkin epämukavalta tuntuvan yksityiskohdan, yritän kääntää ajatuksen positiiviseksi. Selluliittia jaloissa? Ainakin minulla on jalat, joilla kävellä, juosta ja treenata. Rasvaa käsissä? Nämä kädet ovat auttaneet minua toteuttamaan monet unelmani, kuten esimerkiksi kirjoittamisen. Olen terve ja olen elossa.

On tärkeää toivottaa tervetulleeksi ajatuksesi ja käsitellä ne. On myös kuitenkin tervettä muistuttaa ajoittain itseään siitä, miten kiitollinen onkaan jo nyt asioista, joita usein pitää itsestäänselvyyksinä. On ok olla alakuloinen, jos kehonkuvasi ei miellytä tänään. Tunteesi ovat sallittuja. Muistuta kuitenkin itseäsi niistä asioista, joista pidät itsessäsi. Älä anna ”huonojen” asioiden peittää silmiäsi kaikilta niiltä upeilta asioilta, joita sinussa ja sinun elämässäsi on.

Jo tämän kirjoittaminen auttaa minuakin muistuttamaan itseäni näistä asioista.

Janna, entäs jos katsoisit sitä ivailevaa peilikuvaasi ja hymyilisit hänelle:

”Et voita minua tällä kertaa.”

Entäs jos ottaisit kynän ja paperia ja kirjoittaisit ylös kaikki ne asiat, joista itsessäsi pidät. Ja niitähän riittää, vai mitä?

Entäs jos muistuttaisit itseäsi siitä, että sinulla on valta vaikuttaa omiin ajatuksiisi.

Entäs jos vihan sijaan keskittyisit rakkauteen.