Ajattelin kertoa teille Au pairin matkastani Englannissa. Jos joku teistä on pohtimassa kannattaisiko lähteä au pairiksi vai ei, niin SUOSITTELEN lähtemään. Siihen liittyy niin paljon muutakin kuin pelkästään itse työ.
Vuonna 2019 suunnitelmani päästä opiskelemaan fysioterapiaa kaatuivat. Olin ollut 99% varma pääsystäni kouluun, joten hetkellisesti tunsin olevani hukassa, kuin matto olisi vedetty jalkojeni alta. Anyways, turha jäädä liian kauaksi murehtimaan, siinä ei menetä kuin omaa kallisarvoista aikaansa. Annoin itselleni hetken vaipua synkkyyteen, noin viitisen minuuttia, jonka jälkeen päätin lähteä au pairiksi. Miksi ei? Olin tuolloin juuri eronnut. Olin vailla suunnitelmia ensi syksylle. Halusin kokea uutta ja päästä näkemään maailmaa. Olin harkinnut lähtöä au pairiksi jo aiemmin, mutta silloinen poikaystäväni oli eri mieltä asiasta.
Ei kestänyt kauaakaan, kun olin jo löytänyt ihanan perheen, ihanasta Englannista. Perheen löysin netistä, olisiko ollu AuPairWorld.com? En ihan tarkalleen muista. Perheessä oli 3 tyttöä, 11v, 7v ja 5v. Aloitimme ensin soittelemaan Facetimea perheen kanssa ja sillä tavalla tutustumaan toisiimme. Aikaa vierähti (löysin perheen alkukeväästä), kävin kesän Sloveniassa (siitä lisää toiste), ja alkusyksystä suuntasin kohti Englantia!
Perheeni isä työskenteli armeijassa, joten perhe asui suljetulla armeijan alueella, RAF Leeming. Tämä paikka sijaitsi Pohjois Yorkshiressa, lähin iso kaupunki oli Leeds. I h a n a a, ajattelin. Vitsi olin ihan innoissani päästä kokemaan näin läheltä jotain itselleni niinkin uutta. Alue oli melko iso, olisiko noin +200 ihmistä asunut siellä. Siellä oli iso kuntosali ja liikuntahalli, pieni kauppa, päiväkoti, alakoulu, baari, keilahalli.. ja siinäpäs ne taisikin olla.
Miksi lähdin au pairiksi? Enhän edes juurikaan pitänyt lapsista. Koska miksi ei? En kadu hetkeäkään lähtöni. Sain niin paljon uusia kokemuksia ja pääsin näkemään älyttömän paljon asioita, joita en ikinä olisi muuten päässyt näkemään. Ja ne lapset – kyllä niiden kanssa pärjää. Minulla oli viikossa vain 20h töitä lasten parissa, muuten sain olla vapaana. Hetken asetettuani aloilleni, laitoin alueen Facebook ryhmään ilmoituksen, että olisiko jotkut kiinnostuneita ilmaiselle PT:lle. Olin juuri valmistunut Suomessa liikuntaneuvojaksi ja Personal traineriksi ja ajattelin sen olevan mahtava ajanviete. Päästä tutustumaan uusin ihmisiin ja pitämään omaa ammattitaitoa yllä. Halusin tehdä sitä vapaaehtoisesti, joten en pyytänyt rahaa valmennettaviltani. Sain kuin sainkin pari oikein innostunutta naista lähtemään mukaani. Voi vitsi he olivat LOISTAVIA! Toinen heistä oli kauneudenhoito alalla ja halusi korvauksena valmennuksesta tehdä minulle mm. kulmien ja ripsien laminointia ja värjäystä. En ole muuten ikinä tavannut yhtä ammattitaitoista tekijää kuin hän.
Eli aikani meni lasten parissa, kuntosalilla treenatessa, valmennettavien parissa JA aloitin vielä yhden vapaaehtoistyön. Aloitin työskentelemään paikallisessa keilahallissa. Laitoin muistaakseni heille vain viestiä, että olisiko heillä tarvetta ja he ottivat minun ilomielin vastaan. Keilahallilla oli aivan mahtava porukka ja vitsi miten nautinkaan työskennellä siellä. Pääsin myös toki keilaamaan niin paljon kuin sielu sieti. Hymy nousi oikein huulille, kun muistelen tätä.
Ainiin, aloitin myös BJJ:n, Brasilialaisen jujutsun, siellä ollessani. Kerkesin kuitenkin käydä vain parisen kertaa treeneissä ennen lähtöäni takaisin Suomeen.
No mitäs työtehtäviä minä sitten lasten kanssa tein? Aamuisin herätin lapset, hoidin aamutoimet heidän kanssaan ja saatoin heidät kouluun. Heidän ollessa koulussa tein omia juttujani. Iltapäivällä hain lapset koulusta. Tehtäviini kuului päivällisen teko jos vanhemmat eivät olleet kotona siihen aikaan. Pari tuntia koulun jälkeen vietin aikaa lasten kanssa leikkien, ulkoillen tms. Vanhempien tullessa kotiin työni oikeastaan loppui. Toki jotkut päivät olivat erilaisia kuin toiset ja joskus esim. kaikki lähdimme käymään jossain yms. Melko helpolta kuitenkin kuulostaa, eikö? Ainahan se sitä ei ollut, kolmen tytön kanssa. Voitte varmaan kuvitella…
Pääsin matkani aikana tutustumaan uusiin upeisiin ihmisiin. Pääsin näkemään millaista elämää perheet elävät, kun perheessä on joku, joka työskentelee armeijassa. Yhteisöllisyys alueen sisällä oli huikea. Matkani aikana löysin toisen suomalaisen au pairin Englannista, Yorkista. Otin ja lähdin hänen luokseen junalla viikonlopuksi. Viiden vuoden jälkeen pidämme vieläkin satunnaisesti yhteyttä. Hän jäi asumaan Englantiin ja opiskeli siellä yliopistossa. Hän taitaa tälläkin hetkellä asua Englannissa, valmistui kuitenkin jo koulusta. Au pairina pääset näkemään myös sitä maata missä olet, perheen kanssa tai yksinäsi. Tai jonkun uuden kaverin kanssa samasta maasta. Vietät siellä kuitenkin enemmän aikaa kuin vaan esimerkiksi lomamatkalla, joten pääset syvemmälle maan toimintaan ja tapoihin.
Suunnitelmana oli olla 6kk Englannissa, mutta sisäilmaongelmien tuomien vaikeuksien takia olin vain 2kk. Armeijan alueella olevat talot olivat vanhoja ja rupesin oirehtimaan sisäilman takia todella vakavasti. Harmi, mutta uskon kohtaloon. Uskon, että asiat aina tapahtuvat syystä. Jotain muuta oli tarkoitus tapahtua sen 4kk aikana, jonka olisin viettänyt siellä. Ja niin tapahtuikin, upeita asioita.
Viimeisinä päivinä lähdin vielä yöksi siellä tapaamani ystävän kanssa Liverpooliin. Liverpoolissa lähdimme juhlimaan kaupungin yöhön. Muistan tämän olleen sunnuntai, mutta kaikki paikat olivat ihan täynnä ihmisiä. Hieman erilaista kuin meillä täällä Suomessa… Seuraavana päivänä lensin takaisin Suomeen. Hauska juttu, istuin vielä lentoni jonkun tuntemattoman herran vieressä, jonka kanssa puhuimme koko lennon ajan. Taukoamatta. Mikä siinä on hienoa? Päästä tutustumaan uusin ihmisiin, päästä kuulemaan erilaisia näkökulmia asioista, eri kulttuureista tulevilta.
Koko reissuni Englannissa oli siis erittäin mieleenpainuva, hyvällä tavalla. Sain paljon paljon paljon uusia kokemuksia, jotka vieläkin tänä päivänä saavat minut hyvälle tuulelle ja hymyn kasvoilleni. Oletko pohtinut lähteväsi Au pairiksi? Suosittelen! Suosittelen lämpimästi.