Hän vain makasi siinä. Liikkumatta, hiljaisuudessa, pimeässä huoneessa. Kävelin hänen sänkynsä vieressä olevan ikkunan ääreen ja nostin sälekaihtimet ylös. Hento aamuaurinko valaisi huoneen kultaisin eri sävyin. Käänsin katseeni häneen. Hänen silmänsä olivat kiinni, kuin hän nukkuisi ikuista untaan. Yhtäkkiä hän avasi silmänsä ja katseemme kohtasivat. Maailma pysähtyi hetkeksi, kun katsoimme toisiamme suoraan syvästi silmiin. Näin jotain hänen katseestaan… häpeää? Surua? Lyhyen kohtaamisemme jälkeen hän käänsi hitaasti silmänsä kohti ikkunaa.
Hän makasi sairaalassa vuoteessaan, jossa oli maannut jo seitsemän vuotta. Seitsemän vuotta liikkumattomana. Ruoka kulki letkujen kautta, puolet hänen kallostaan uupui, eikä hän kyennyt liikuttamaan yhtäkään raajaa kehossaan. Sairaala pyrki toteuttamaan asentohoitoa, mutta hänellä oli painehaavaumia pitkin vartaloaan. Hänellä oli käytössään katetri ja vaipat.
Tunsiko hän mitään? Ymmärsikö hän? Miten hänen mielensä toimi? Kukaan ei osannut sanoa. Seitsemän vuotta hän oli ollut vankina omassa kehossaan.
Vuonna 2016 olin työssäoppimassa Sloveniassa, kun tapasin hänet. Hän oli tuolloin ollut samassa tilassa jo seitsemän vuotta. Hän oli vasta päälle 40-vuotias. Seitsemän vuotta sitten hän oli joutunut auto-onnettomuuteen, joka oli johtanut hänet tähän tilaan. Tilaan, josta häneltä oli riistetty vapaus puhua, ilmaista itseään, syödä, kävellä, nauraa, halata, hyppiä… Riistetty mahdollisuus halata lapsiaan ja kertoa, kuinka paljon rakastaa. Mahdollisuus kiittää läheisiään, mahdollisuus maistaa lempiruokaansa, mahdollisuus herätä omasta sängystään ja päättää mitä haluaisi tänään tehdä.
Me monesti otamme asioita elämässämme itsestäänselvyytenä. Se on täysin luonnollista. Jokaiselle käy niin. Mieti miten paljon iloa kuitenkin saisit jokaiseen päivääsi, kun et pitäisikään asioita itsestäänselvyytenä? Kun muistuttaisit itseäsi siitä, miten onnekas oikeasti oletkin. Sinulla on mahdollisuus halata rakkaimpiasi, nauttia lempiruuastasi, päättää päiväsi kulusta. Tuntea, kokea, koskettaa. Kävellä, nauraa, iloita. Ne voivat tuntua itsestäänselvyyksiltä, mutta jos ne vietäisiin sinulta pois, havahtuisit miten tärkeitä asioita ne oikeasti ovatkin.
En yritä pelotella sinua. Yritän saada sinut huomaamaan sen, että elämässäsi on oikeasti PALJON asioita, joista olla kiitollinen. Välillä se unohtuu ja se on TÄYSIN normaalia. Entä jos kuitenkin tästä lähtien alat kiinnittämään siihen hieman enemmän huomiota? Esimerkiksi kiitollisuuspäiväkirjan avulla. Tai vaikka iltaisin, mennessäsi nukkumaan, kiität tästä päivästä. Tai jonkin haasteen tullessa vastaasi, muistat myös miettiä kaikkia niitä upeita asioita elämässäsi. Tiedän, se on helpommin sanottu kuin tehty. Mutta suosittelen sinua silti yrittämään. Ei minun takiani, vaan sinun itsesi takia. Ei siksi, että sinun pitäisi. Vaan siksi, että sinulla on mahdollisuus. Ansaitset elää elämää, jossa olet aidosti onnellinen. Salli se itsellesi. Se ei tule ilman vaivannäköä, mutta sinä olet sen arvoinen.
Tässä esimerkkinä asioita, joista olen kiitollinen:
- Uskon saavuttavani jokaisen unelmani
- Minulla on toivoa tulevasta
- Pystyn osoittamaan kiitollisuuteni läheisilleni
- Olen rikas, enkä pelkästään rahallisesti
- Pystyn nauramaan, kun olen iloinen
- Voin kertoa rakastavani
- Nukuin 10h unet viime yönä
- Jääkaappini on täynnä ruokaa
- Minulla on perhe, joka rakastaa minua
- Olen vapaa päättämään tavoitteistani
- Pystyn matkustamaan ympäri maailmaa
- Voin ostaa suklaata kaupasta milloin tahansa
- Omistan kodin, joka on turvapaikkani
- Voin vaikuttaa elämääni
- Kun uusi ovi aukeaa – minua ei estele mikään astumasta siitä sisään