Olimme juuri taannoin äitini karaokekisoissa. Istuimme hotellihuoneessa äitini ja hänen ystävänsä kanssa, rupatellen ja juoden ”apinaviiniä”. Sillä nimellä äitini kutsui kyseistä valkkaria. Keskustelimme menneisyydestä. ”Minun on pakko Kaija kertoa sinulle yksi hulvaton asia Jannasta”, äitini sanoi ystävälleen samalla pursuten naurusta. Äitini kertoi miten olin 10 vuotiaana kävellyt aamulla navettaan sanomaan heipat vanhemmilleni ennen kouluun lähtöä. Iloisen tervehdyksen mukana olin tuonut myös ihan järkyttävän voimakkaan partaveden tuoksun. Olin nimittäin juuri lorautellut isäni partavettä iholleni. Välikysymys – kuinka paljon sitä pitääkään laittaa, että navetassa lehmien, ja no tiedätte kyllä minkä, seassa partaveden tuoksu jää leijailemaan moneksi tunniksi? Vastaus: paljon. Niinkin paljon, että äitini oli soittanut lähtöni jälkeen kouluuni ja kertonut, että lähettäkää se tyttö takaisin kotiin jos partaveden lemu on häiritsevä. Ouh, menin myös kouluun pyjamahousut päällä.

Tarinallemme naurettuamme äitini hieman vakavoitui ja katsoi minua ihaillen. ”Ja katso häntä nyt, niin naisellinen, elegantti, itsestään huolehtiva upea nainen”. Edellä kerrotusta tarinasta saatte ehkä hieman pintaraapaisua siitä, millainen olin nuoruudessani. Mikä tyylitaju? Mikä itsestään huolehtiminen? Mikä halu edes keskittyä itseensä? Tuona aikoina mielessäni pyöri vain tietokone, pleikkari, sotapelit ja berliininmunkit. Ja se oli okei. Se on okei. Tietokoneet, pleikkarit, sotapelit ja munkit on ok, en pidä niitä vääryytenä. Se ei kuitenkaan ollut sitä, mitä minä oikeasti halusin. Tiedostin sen, mutta en uskonut toivomani elämäntyylin olevan mahdollista minulle. En uskonut itseeni.

Plot twist: Sain kaiken haluamani. Ja enemmänkin. Tätä kirjoittaessani voin rehellisesti sanoa eläväni elämää, josta ennen unelmoin. Olen nykyään se nainen, jollainen ennen unelmoin olevani. Polku pyjamahousuisesta koululaisesta tähän pisteeseen on ollut kaikkea muuta kuin suora ja selkeä. Se on tehnyt mutkia, välillä polulleni on kaatunut puu, joka on hidastanut matkaani. Se ei kuitenkaan ole tärkeintä, mitä kautta kuljet tai millainen sinun polkusi on. Tärkeintä on, että menet eteenpäin. Kaatuneen puun voi kiertää, esteet tielläsi eivät saa pysäyttää matkaasi. Sinä saat kaiken haluamasi. Usko siihen. Elä siinä uskossa. Usko itseesi ja omiin kykyihisi. Kehitä itseäsi. Astu rohkeana tiellesi tulevista avoimista ovista. Tartu mahdollisuuksiin. Tee virheitä, tee paljon virheitä, mutta älä toista niitä. Virheet opettavat kaikista eniten. Löydä itsesi. Rakastu itseesi. Rakastu elämääsi. Sinä ansaitset sen.