Kysyin kerran vanhemmalta rouvalta, että miten hän kuvailisi rakkautta. Hän kallisti hieman päätään ja hymyili hennosti. Huomasin hänen silmiinsä nousevan kyyneleen, joka kimalteli kauniisti.

Rouva oli hetken hiljaa, jonka jälkeen katsoi suoraan silmiini.
’’Miten kuvailisin rakkautta?’’

Katsoin takaisin hänen silmiinsä. Näin hänen silmistään samalla iloa ja samalla surua. Nyökkäsin pienesti.

’’Rakkaus on tunne, jossa tunnet olevasi turvassa. Kuin mikään ei voisi vahingoittaa sinua. Olet itsenäisesti vahva, mutta rakkaus antaa sinulle vahvuutta, jota et voisi yksin saavuttaa. Rakkaus antaa sinulle turvaa, jota me kaikki välillä tarvitsemme, tiedostamme sitä tai emme. Rakkaus on vapautta. Vapautta näyttää todellinen minäsi pelkäämättä arvostelua. Saat olla juuri sinä, saat kokea olevasi rakastettu juuri omana itsenäsi. Rakkautta on tiedostaa, että jos tiput, sinut otetaan kiinni. Rakkaus on kuin turvaverkko, joka pelastaa sinut putoamiselta. Rakkaus on haavoittuvaista, rakkaus vaatii huolenpitoa. Aito rakkaus on kuitenkin upein asia, jonka olen elämässäni kokenut.’’

Rouva käänsi katseensa sylissään oleviin käsiinsä. Hän kosketti hennosti vasemmassa nimettömässä olevaa sormustaan. Huomasin yksittäisen kyyneleen kulkevan hänen poskeaan myöten, tippuen lopulta nimettömässä olevan sormuksen päälle. Hän painoi peukalonsa sormuksen ja tippuneen kyyneleen päälle, jonka jälkeen lausui ääni väristen: ’’Rakkaus on sitä, että tunnet heidän läsnäolonsa, vaikka he eivät olisi fyysisesti paikalla’’.