Elikkä maaseudulta kotoisin oleva likka. Pystytte varmaankin jo arvaamaan millaisia piirteitä maaseudulla kasvanut tyttö on saanut itselleen?

Isäni on vähätellen sanottuna työnarkomaani. Hän on kasvanut siihen, hänet on opetettu tekemään paljon töitä. Muistan isäni olleen ajastaan vähemmän kotona kuin töissä. Rakastiko hän työtään? En itseasiassa tiedä, en ole koskaan kysynyt. Kuvittelisin kuitenkin, että työ antoi hänelle varmasti todella paljon. Hän on uskomattoman ammattitaitoinen siinä mitä tekee ja kehittyy koko ajan enemmän ja enemmän kokemuksen karttuessa. Isäni omistaa mm. kaivinkoneen, rekan, metsäkoneen, traktoreita yms, joilla hän tekee työtään. Elikkä työtä voisi kuvailla esimerkiksi ”koneurakointia”.

Varsinkin, kun meillä oli vielä navetta pystyssä, isäni kävi vain ruokailemassa ja nukkumassa kotona. Muuten hän oli töissä. Vuosia sitten ollessaan armeijassa, hän matkusti iltalomilla 60km suuntaansa mennäkseen kotitilalleen töihin 2-3 tunniksi ja sen jälkeen takaisin armeijan kasarmille. Siis mitä!?

Äitini on myös todella kova tekemään töitä. Hän on tehnyt töitä laidasta laitaan, tällä hetkellä hän työskentelee sairaanhoitajana. Hän aloitti opiskelemaan sairaanhoitajaksi ollessaan reilu 40-vuotias. Nyt hän aloitti opiskelemaan terveydenhoitajaksi ollessaan 53-vuotias. Nostan hattua, hän näyttää upeaa esimerkkiä siitä, että ei ole koskaan myöhäistä oppia uutta ja kehittää itseään. Opiskella vaikka lisää. Aivan mahtavaa.

Tällaisessa perheessä kasvaneena voitte varmastikin kuvitella, millaista kasvatusta olen saanut. Älyttömän kiitollinen siitä ja arvostan todella paljon saamaani kasvatusta. Lapsuudessani kuitenkin tuotiin esille, että hommaa ammatti ja tee töitä. Se oli se normi ja on vieläkin, (toki hieman alkanut jo muuttua), hommaa ammatti ja tee töitä. Oli normaalia olla samassa paikassa koko ikänsä tai vähintään kymmeniä vuosia. Kuinka moni heistä oikeasti piti työstään? Koki sen merkitykselliseksi? Kuinka moni tiesi silloin, että on muitakin mahdollisuuksia?

Meille opetettiin koulussa kuinka lähteä opiskelemaan peruskoulun jälkeen ja asettua osaksi yhteiskuntaa tekemällä töitä. Pitkään minäkin ajattelin, että ainut tapa elää on tehdä palkkatöitä jollekin toiselle. Olla poliisi, hoitaja, kampaaja, kassatäti, siivooja, tiskijukka, bussikuski yms… Näissä ei ole mitään väärää, arvostan jokaista työtä ja ammattia. Nykyään olen kuitenkin herännyt siihen todellisuuteen, että maailma kehittyy koko ajan ja se tuo meillekin paljon uusia mahdollisuuksia, näiden jo olemassaolevien mahdollisuuksien lisäksi. Some, internet ylipäätään, sijoittamiset, kyprot, osakkeet, asunnot, tiedon hankinnan helppous, opettelun helppous… Lista jatkuisi vielä pitkään.

Olen huomannut, että ajattelumallini on muuttunut. Olen aina ollut kova tekemään töitä ja sitä olen vieläkin. Ajattelumallini on muuttunut sen suhteen, että mitä työtä haluan tehdä. Mitä minä haluan elämältäni? Millaista elämää haluan elää? Mikä minulle on tärkeää?

Minulle tärkeää on mm. minun aikani. Miten käytän aikaani. Se on asia, jota en ikinä tule saamaan takaisin. Minulle tärkeää on tavoitteiden saavuttaminen. Hyvän tekeminen. Haluan, että pystyn kehittämään itseäni koko ajan enemmän ja enemmän. Minulle tärkeää on uuden oppiminen. Minulle tärkeää on vaurastuminen, jotta pääsen toteuttamaan myös sitä kautta unelmiani. Minulle tärkeää on olla onnellinen ja tuoda elämääni asioita, jotka tuovat onnellisuutta. Kuulostanko siltä, että eläisin jossain pilvilinnoissa? Ihanaa, siellä on varmasti kaunista.

Tarkoittaako tämä sitä, että jos olen töissä 7kk ja huomaan, että työ on pelkkä kuormittava osatekijä elämässäni, niin lähden sieltä? Totta v#tussa. Älkää ymmärtäkö väärin, aina minulla on suunnitelma B taskussani, jotta pystyn lähtemään jäämättä esimerkiksi työttömäksi. Mutta haluan perustella tämän ja tämä perustuu täysin tositapahtumiin.

Olin taannoin 7kk töissä alalla, josta lähdin pois juuri siksi, koska työ toi todella paljon kuormitusta elämääni. Alussa työ oli jännää ja kivaa, pääsi oppimaan uutta. Mutta hetken siellä oltuani huomasin, ettei tämä paikka ollut minua varten. Halusin kuitenkin yrittää enkä luovuttaa heti. 7kk sitä katsoin ennen kuin, luojan kiitos, tajusin lähteä pois.

Mikä työstä teki kuormittavaa? Minäpä kerron.
– Työkaverit. Tämä pitäisi itseasiassa kirjoittaa isolla TYÖKAVERIT. koska niilla oli suurin vaikutus. Vaihtuvuus työssä oli hyvin suurta. Työkavereissani oli myös upeita ihmisiä, mutta ilmapiiri työyhteisössä oli mielestäni todella huono. Juoruja, juoruja, pa#kan puhumista, toisten syrjimistä, katkeruutta, huonoa oloa ja lista voisi vain jatkua… Työkavereiden keskuudessa syntyi ns. kuppikuntia, joiden sisällä jauhettiin toisista kuppikunneista. Ihan hirveää, eikö? Tulee ihan huono olo muistellessani tätä… Työpaikallani oli suurimmaksi osaksi nuoria naisia, 18-25v ja esimiehinä 20-40v naisia ja miehiä. Oli älyttömän kuormittavaa se, että töihin tullessasi kohtasit heti juoruja. Näit miten toisia ihmisiä syrjittiin. Mimmit oli taukohuoneessa puhumassa jostain toisesta työntekijästä, tullessasi töihin sinua ei välttämättä edes moikattu, koska sitä ei koettu tarpeelliseksi tehdä. Ihmiset eivät olleet onnellisia ja iloisia ja positiivisia, vaan niiden vastakohtia. Muistan aina töihin tullessani miten mielialani vain hetki hetkeltä alkoi laskea alamäkeä, koska adaptoiduin muiden ihmisten energiaan. Kun tätä jatkui kyllin kauan, niin minusta tuli myös vapaa-ajallani apaattisempi. En enää ollut iloinen ja positiivinen oma itseni, vaan muutuin.
– Työ itsessään. Työ itsessään ei ollut minulle sellaista, jota olisin palavasti halunnut tehdä. En kokenut työtä itselleni merkitykselliseksi. Nostan hattua jokaiselle sillä alalla työskentelevälle, että he tekevät sitä. Itse en haluaisi. Työ oli hyvin hektistä, koko ajan. Alimitoitetulla henkilöstöllä. Teit yhtä asiaa, kun sinun olisi pitänyt olla tekemässä jo viittä muuta. Ja kyse ei ollut siitä, että olisit ollut hidas. Kyse oli siitä, että asiat eivät sujuneet, ei ollut tarpeeksi mm. henkilöstöä eikä yhteen puhaltavaa tiimiä. Lopetit työt klo 15:00, mutta työt jatkuivat myös kotonasi lopun iltaa. Vastuun määrä oli suuri ja saamasi tuki olematon.
-Esimiehet. Esimiehet olivat loppuun palaneita. Minun esimieheni silloin alkoi jo oireilemaan fyysisesti ollessaan niin kuormittunut. Hänet toki ohjattiin sitten sairaslomalle, pidemmälle sellaiselle. Näin monen kollegani olevan ylikuormittuneita. Näin monen kokevan loppuun palamisen oireita. Jotkut kokivat sen olevan osa työtä. Jotkut eivät huomanneet sitä itse. Jotkut vain olivat niin tottuneita siihen. Mielestäni kuitenkin esimiehen ollessa niinkin kuormittunut, myös hänen työntekijänsä kuormittuvat. Työntekijät tarvitsivat esimiehensä tukea, kannustusta, apua, neuvoja yms, mutta esimies ei ollut läsnä. Tämä peilautui siihen, että työntekijät eivät voineet hyvin, olivat sairaslomalla, ottivat lopputilin, eivät kehittyneet tms…
– Palkka. Palkka ei todellakaan vastannut työnkuvaa eikä työmäärää.
– Toiselle työskenteleminen. Kyseinen yritys oli iso ketju, jossa kaikki tekemät asiat oltiin tarkoin määritelty. Kaikki tehtiin juuri niin kuin oli ohjeistettu, omaa soveltamista ei saanut toteuttaa millään tavalla. Muutenkin koin ristiriitaiseksi sen, että teen töitä hiki hatussa pienellä palkalla todella hyvin ja tunnollisesti, jollekin toiselle. Moni työntekijä paloi loppuun kyseisessä työpaikassa, työskennellessään jollekin toiselle. Moni antoi kallisarvoista aikaansa omasta elämästään, työskennellessään jollekin toiselle. Moni kärsi työpaikan takia esimerkiksi vapaa-ajallaan uupumuksesta, työskennellessään jollekin toiselle. Ymmärrättekö mitä haen takaa? Moni heistä tuki ja rakensi jonkun toisen ihmisen unelmaa, sitä ajattelematta, antamalla heistä itsestään esimerkiksi aikaansa ja terveyttänsä. Etkö sinä haluaisi tukea ja rakentaa sinun omaa unelmaasi ja panostaa siihen? Antaa kaikkesi sinulle itsellesi.

Tässä nyt pari esimerkkiä, miksi lähdin 7kk jälkeen työpaikastani. Jotkut voivat pitää hulluna, toiset luovuttajana. Jotkut vaivat pitää tätä hyvänä päätöksenä ja jotkut voivat saada tästä inspiraatiota. Me kaikki näemme asioita eri tavalla. Minä en halua käyttää elämästäni aikaa siihen, että olen työpaikassa, joka kuormittaa enemmä kuin antaa. En suostu siihen. Minussa on enemmän potentiaalia. Minä pystyn antamaan itsestäni enemmän johonkin toiseen työhön. Minä pystyn saavuttamaan enemmän. Minä aion tulevaisuudessa käyttää aikaani, kallisarvoista aikaani, työhön, jossa pääsen loistamaan. Joka tuo minulle elämäntyylin, jollaisen haluan. Minä tiedän, että minusta on siihen. Tiedän, että tulen löytämään sen. Minä tiedän, että niin tulet sinäkin. Muista arvostaa itseäsi ja omaa tietämystäsi. Muista arvostaa omaa terveyttäsi ja omia haaveitasi. Muista arvostaa omaa aikaasi. Liittyen kaikkeen mitä elämässäsi on, en puhu pelkästään työstä.

Sinä olet syntynyt tähän maailmaan… tekemään mitä? Luomaan itsellesi elämän, jollaisen haluat elää. Et ole luotu piilottelemaan kykyjäsi tai piilottelemaan itseäsi. Olet luotu juuri sellaisena kuin sinä olet, tekemään jotain suurta ja mahtavaa, luomaan hyvää maailmaan. Ja tiedätkö mitä mieltä minä olen? Minä olen sitä mieltä, että kun ihminen on onnellinen ja pääsee toteuttamaan itseään ja omia unelmiaan, niin hän tuo myös hyvää maailmalle.