Olen tätä kirjoittaessani 25-vuotias nuori nainen. Olen syntynyt vuonna 1998, joten loppuvuodesta saan taas vuoden lisää ikääni. 26. Lähempänä 30 kuin 20… Siistiä?

Olen kotoisin maatilalta, jossa olen hoitanut mm. lehmiä, hevosia, pupuja, kissaa ja koiria. Nykyään kotitilallani on enää vain kaksi koiraa. Kotipaikkani sijaitsee metsän keskellä, kaukana muusta elämästä. Tai itseasiassa olihan ”kylälläni” vuosia sitten mm. pankki, kauppa ja baari. Koulunikin sijaitsi melko lähellä, 5km päässä kodistani. (Myöhemmin kouluni lopettaessa toimintansa siirryin kouluun, joka oli 30km päässä kodistani). Pankki ja baari lopetti toimintansa jo kauan aikaa sitten. Kauppakin lopetti toimintansa, mutta onneksi kylälle avattiin uusi pieni kyläkauppa, joka on vieläkin toiminnassa. Kouluni loppui, kun olin 4lk. Tällöin kyläkoulussani oli yhteensä 18 oppilasta, esikoulusta -> 6lk. Luokallani oli kaksi oppilasta lisäkseni. Vuotta alemmalla luokalla oli vain yksi oppilas. Koulussani oli kaksi luokkaa, liikuntasali ja yksi huone esikoululaisille.

Peruskoulussa ollessani en tiennyt, että mitä haluan elämältäni. Äitini oli tällöin hoitoalalla ja jotenkin koin, että se olisi sopiva suunta minullekin. Lukioon en tuolloin halunnut, syvempää syytä tähän en muista. Ehkä tuolloin halusin mahdollisimman nopeasti vain ammatin ja päästä tienaaman rahaa. Tai ehken kokenut tiettyjen aineiden opiskelua tuona aikana minulle mieluisaksi asiaksi ja täten en halunnut lukioon. Oli miten oli, tieni vei lähihoitajan tutkintoon.

Ammattiopistossa ollessani en ollut luokkani tähtioppilas. En ollut se hiljaisin enkä varmastikaan monen opettajan suosikki. Kynteni aina kuitenkin näytin työssäoppimisissa, joissa pääsin olemaan oma itseni ja tekemään työtä omalla persoonallani. Ehkäpä juuri näiden näyttöjen ansiosta sain stipendin valmistuttuani lähihoitajan perustutkinnosta.

Miksi juuri minä sain stipendin? Luokallani oli monta todella motivoitunutta opiskelijaa, joilla oli todistuksessa paremmat numerot kuin minulla. Onko sillä kuitenkaan niin paljoa painoarvoa? Tarkoitan todistuksen numeroilla. Voisiko syy olla se, että minulla oli oikeanlainen asenne työssäoppimisissa? Halu oppia, halu kehittää itseään. Rohkeutta. Halu tehdä asiat kunnolla loppuun saakka. Halu tehdä myös kaikki ne pa#kimmat hommat, koska tiedän niidenkin opettavan ja kehittävän minua?

Nykyään työhaastatteluissa haastattelijat havainnoivat haastateltavien asennetta yli kaiken. On toki aloja ja työpaikkoja, joissa on pakko olla tietynlaiset todistukset ja kokemukset. Koen kuitenkin, että asenteen painoarvo on kasvanut vuosien mittaan.

Jos sinä olisit haastattelijana; ottaisitko mieluummin työntekijäksi ihmisen A, joka on todistuksensa mukaan erittäin pätevä työhön, mutta hänen asenteensa on ”en tee mitään mitä en halua”, ”olen jo kyllin pätevä, minun ei tarvitse ottaa neuvoja muilta eikä kehittyä enempää”, ”olen parempi kuin muut, en kuuntele muita”.
Kuin vs. B Ottaisitko työntekijän, joka ei välttämättä ole kympin oppilas, mutta on valmis tekemään kovasti töitä sen eteen, että tulee kehittymään. Kuka haluaa oppia uutta ja haluaa ottaa mahdollisimman paljon neuvoja muilta, koska kokee sen vievän häntä ja hänen tekemäänsä työtä eteenpäin. Kenen asenne on, että aina oppii uutta ja aina pystyy kehittämään itseään.
Kumman valitsisit?

Tulisiko esimerkki A vuosien päästä työuransa päähän, koska ei ole halunnut kehittää itseään ja omia taitojaan alati kehittyvässä maailmassa?
Olisiko esimerkki B asenteensa vuoksi kehittynyt nopeassa ajassa uskomattoman hyväksi työntekijäksi? Olisiko hän vuosien aikana kehittänyt itseään muuttuvan maailman mukana ja täten tuonut myös firmaasi uusia taitoja ja näkökulmia?

Kaikilla on ja saa olla oma mielipide asian suhteen, ei ole oikeaa eikä väärää vastausta. Halusin vain tuoda esille ajatusta, että aina se, ettet ole se penaalin terävin kynä ei todellakaan estä sinua menestymästä. Se ei estä sinua tekemästä itsestäsi jotain suurta ja mahtavaa. Se ei estä sinua unelmiesi jahtaamisessa. Sinä pystyt kaikkeen, ihan oikeasti. Kunhan asenteesi tukee sitä. Kunhan asenteesi on oikeanlainen, ei ole asiaa, jota et voisi saavuttaa.