”We don’t know who we are. We don’t even know who we think we are. We are who we think other people think we are.”

Tämä sanonta tuli äskettäin vastaani: ”Emme tiedä, keitä olemme. Emme edes tiedä, keitä luulemme olevamme. Olemme sitä, mitä luulemme muiden ajattelevan meistä.”

Koska rakastan pohtia asioiden merkitystä, niin avataan hieman kyseisen sanonnan syvempää merkitystä.

Emme tiedä, keitä olemme. Emme edes tiedä, keitä luulemme olevamme.
Kuinka moni aidosti tuntee itsensä? Voit katsoa peiliin ja nähdä tutut kasvosi, mutta tiedätkö kuitenkaan aidosti, kuka olet? Synnyttyäsi sinulle on annettu nimi, ja sitä nimeä kannat läpi elämäsi kyseenalaistamatta nimeäsi. Sinulla on jokin nimi, mutta se nimi olisi voinut olla miljoonista vaihtoehdoista mikä vain, joten nimesi ei kerro, kuka sinä olet.

Lapsena sinä olet ottanut mallia vanhemmiltasi, ystäviltäsi ja ympäristöstäsi. Opettajasi ovat opettaneet sinulle asioita maailmasta, jotka olet hyväksynyt olevan totta. Lapsesta saakka ajattelusi on muovautunut ympärilläsi olevien ihmisten, kokemusten ja opetusten vaikutuksesta. Kulttuuri, kasvatus, opetus, lähipiiri, odotukset… Ne kaikki ovat muovanneet sinua huomaamattasikin.
Tykkään ajatella asian näin: Olet kuin valkoinen paperi. Ajan myötä paperiin on piirretty erilaisilla väreillä. Koskaan et pysty pyyhkimään näitä värejä paperista pois, mutta pystyt aina värittämään toisella värillä alkuperäisen värin päälle. Oppimasi asiat pysyvät mielessäsi, mutta niiden ei tarvitse määrittää sitä, miten sinun kuuluu elää. Voit aina oppia uusia taitoja ja omaksua uusia ajattelumalleja.

Muistan monia hetkiä nuoruudestani, kun olen tehnyt jotain vain pysyäkseni mukana ”muodissa”. Kuten esimerkiksi huulikoru. En ollut ajatellut ikinä haluavani huulikorua, mutta kun ystäväni ottivat niitä, niin minäkin otin. Halusin kuulua mukaan joukkoon. Loppujen lopuksi huulikoru ei pysynyt kauaa huulessani, ennen kuin otin sen jo pois. Tai pukeutuminen… Muistan lapsena menneeni kouluun pyjamassani. En välittänyt mitä muut ajattelivat, vaan elin elämääni ihan tyytyväisenä reikäisissäkin vaatteissa. (Tähän väliin on hyvä todeta, että olen kotoisin maalta, eivätkä vanhempani aina aamuisin nähneet tyylinäytteitäni, kun kerkesin jo karata kouluun pyjamassani.) Vuosien kuluessa tulin yhä tietoisemmaksi pukeutumisestani. Toki ei ole mikään huono asia vaihtaa pyjama muihin vaatteisiin. Mutta valintojani ohjasi pitkään se, miten ystäväni pukeutuivat. Pukeutumiseni ei enää kertonut siitä, mistä minä pidin, vaan siitä, millaisena halusin muiden näkevän minut. Halusin sulautua joukkoon, sillä tiesin, että erilaisuus teki minusta helpon kohteen kiusaajille. Huomaamattani annoin muiden määrittää sitä, kuka uskoin olevani.

Olemme sitä, mitä luulemme muiden ajattelevan meistä.
Miksi? Miksi muokkaamme itseämme muiden mielipiteiden ja odotusten mukaan? Kuinka moni teistä on tuntenut olevansa ylpeä itsestään vasta sen jälkeen, kun joku muu on ollut ylpeä sinusta? Kuinka moni on tuntenut itsensä kauniiksi vasta sen jälkeen, kun joku muu on sanonut sinua kauniiksi? Kuinka moni on uskonut itseensä vasta sen jälkeen, kun joku muu on uskonut sinuun?

Kuinka monta asiaa oikeasti teet elämässäsi vain saadaksesi hyväksyntää muilta? Vain kuuluaksesi joukkoon? Vain tehdäksesi jonkun toisen ylpeäksi sinusta?
Oma vastaukseni kysymykseen on, että vuosia sitten tein sitä jatkuvasti. En uskaltanut olla täysin oma itseni, koska pelkäsin tulevani arvostelluksi. En uskaltanut sanoa ei, vaikka mieleni teki, jottei ystäväni loukkaantuisi. En uskaltanut rokata omaa tyyliäni, koska se poikkesi muodista. Enkä uskaltanut tuoda omia ajatuksiani ja mielipiteitäni esiin, sillä entä jos joku kritisoisi niitä? Jossain matkan varrella olin hukannut itseni. Niin kauan olin elänyt muiden odotusten ja omien pelkojeni mukaan, etten enää osannut vastata yksinkertaiseen kysymykseen: kuka minä olen? Mitä minä haluan?

Nyt kirjoittaessani tätä olen jo vuosien ajan tehnyt töitä sen eteen, että annan itselleni mahdollisuuden löytää itseni uudelleen. Nykyään ymmärrän, ettei ketään meistä ole luotu tälle maapallolle olemaan samanlainen kuin muut. Me olemme kaikki ainutlaatuisia yksilöitä, ja juuri se tekee tästä maailmasta niin upean ja värikkään.

Et voi vaikuttaa siihen, miten muut sinut näkevät. Usein ihmiset näkevät sinut omien kokemustensa, uskomustensa ja ajattelumalliensa läpi. Mutta voit vaikuttaa siihen, millaisena itse näet itsesi. Lopulta tärkeintä on se, mitä uskot itsestäsi silloin, kun kukaan muu ei ole määrittämässä sitä puolestasi. Itsensä löytäminen ei tarkoita sitä, että muuttuu joksikin toiseksi. Se tarkoittaa sitä, että uskaltaa vähitellen lakata yrittämästä olla joku muu.

Kun katsot peiliin, näet kasvosi. Mutta peili ei koskaan kerro, kuka todella olet. Se paljastuu siinä tavassa, jolla puhut itsellesi silloin, kun kukaan muu ei kuule. Siinä hetkessä ei ole enää muiden mielipiteitä, odotuksia tai hyväksyntää. On vain sinä ja oma sisäinen äänesi. Ja siihen ääneen sinulla on valta.

Jos viet tästä tekstistä mukanasi yhden ajatuksen, olkoon se tämä:
Puhu itsellesi yhtä lempeästi kuin puhuisit ihmiselle, jota rakastat. Sillä kukaan ei puhu sinulle elämäsi aikana enemmän kuin sinä itse.